Niin se vaan on, että on tullut tallattua täällä maan päällä jo 30 vuotta. Eilen juhlittiin ensin sukulaisten kanssa ja illalla jatkettiin juhlia kavereiden kanssa. Virallisesti olen vanha tänään   Oli todella mukavat ja onnistuneet juhlat, joten sankari kiittää kaikkia mukana olleita 

Tiesin jo pitkään mitä haluan omaan kakkuuni tehdä. Toteutin kakki kolme asiaa joita en ollut ennen tehnyt ja nyt oli hyvä tilaisuus harjoitella. Kerroskakku, korkokenkä-koriste ja neilikoita.

Kokosin kakun juhlapaikalla ja onnistuneita kuvia ei oikein saatu. Salin puolella oli liian pimeää, eikä keittiön sotkuiset tasotkaan kuvissa kauniilta näytä, mutta eipä se haittaa.

Kakun sisällä valkosuklaa-nougatmousse ja mustikkamousse. Päällinen sokerimassaa ja kenkä vaahtokarkkitaikinaa. Strassit aitoja Swarovskeja, joita jäänyt yli kahdeksan vuotta sitten, kun niitä liimattiin mun hääpukuun